Vastuullisuus
Atex Ammattiasut sitoutuu vastuulliseen toimintaan kaikilla osa-alueilla – taloudellisesta vastuusta ympäristöön ja sosiaaliseen kestävyyteen. Olemme edelläkävijöitä työvaatteiden suunnittelussa ja tuotannossa, ja otamme vakavasti ympäristövaikutukset sekä yhteiskuntavastuumme.
Ympäristövastuu
Tunnistamme toimintamme ympäristövaikutukset ja pyrimme aktiivisesti vähentämään niitä. Olemme vuodesta 2023 lähtien keskittyneet energiatehokkuuden parantamiseen tuotantolaitoksillamme ja logistiikan optimointiin hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Olemme osittain omavaraisia sähkön käytössä: saamme osan käyttämästämme sähköstä Porvoon logistiikkakeskuksen katolle asennetuista 100 aurinkopaneeleista.
Olemme laatineet vuoden 2023 ympäristöraportin ja hiilijalanjälkilaskennan sekä vuosille 2024-2029 ympäristösuunnitelman. Osallistumme WeCircle-hankkeeseen kiertotalouden edistämiseksi.
Seuraamme säännöllisesti ympäristötavoitteidemme toteutumista varmistaaksemme, että etenemme kohti kestävän kehityksen tavoitteita ja hiilineutraalia tekstiilialaa.

Sosiaalinen vastuu
Meille on tärkeää avoimuus, rehellisyys, ja oikeudenmukaisuus niin työntekijöiden kuin asiakkaiden kanssa. Yhdenvertaisuus on tärkeä arvo hyvän työympäristön ylläpidossa. Henkilökuntamme koostuu osaavista tekijöistä, emmekä syrji/suosi ketään sukupuolen, sosiaalisen taustan, iän, seksuaalisen suuntautumisen tai kansalaisuuden perusteella.
Olemme sitoutuneet eettisiin hankintoihin ja varmistamaan tehtaidemme ja niiden työolosuhteiden noudattavan kansainvälisiä standardeja. Atexin tuotteista 50% valmistetaan Euroopassa omilla tehtailla Liettuassa ja Virossa sekä alihankintana pitkäaikaisilla kumppaneilla. Loput 50% valmistetaan Aasiassa. Kaikilla tehtaillamme noudatetaan ILO:n perussopimuksia ja YK:n lapsen oikeuksien sopimusta.
Kotimaisena yrityksenä noudatamme yhteiskuntavastuusta asetettua lainsäädäntöä. Teemme parhaamme edistääksemme yrityksemme kestävää kasvua luomalla uusia työpaikkoja ja tukemalla arvoillemme sopivia yhdistyksiä. Teemme aktiivisesti yhteistyötä eri oppilaitosten kanssa ja tarjoamme harjoittelu- ja kesätyöpaikkoja 3-5 nuorelle vuosittain. Lisäksi tuemme aktiivisesti paikallista urheiluseuratoimintaa ja lahjoitamme vuosittain hyväntekeväisyyteen.


Taloudellinen vastuu
Sitoudumme kestävään taloudenhoitoon ja varmistamme toimintamme kannattavuuden pitkällä aikavälillä. Pyrimme jatkuvasti parantamaan liiketoimintamme tehokkuutta, samalla investoiden työntekijöiden hyvinvointiin ja ympäristöystävällisiin ratkaisuihin, kuten tarjoamalla työntekijöille mahdollisuuden työsuhdepyörään.
Taloudellisten tavoitteidemme ohella panostamme vastuullisiin hankintoihin, luotettavuuteen ja läpinäkyvyyteen kaikessa toiminnassamme.
ATEXIN HIILIJALANJÄLKIRAPORTTI
Lue vuoden 2023 hiilijalanjälkiraporttimme klikkaamalla alla olevasta painikkeesta.
ATEXIN YMPÄRISTÖRAPORTTI
Lue vuoden 2023 ympäristöraporttimme klikkaamalla alla olevasta painikkeesta.



To install this Web App in your iPhone/iPad press
and then Add to Home Screen.